Riskirakenteet eri vuosikymmenillä – valesokkeli ja muut yleiset ongelmat

Mikä on riskirakenne?

Riskirakenteet tunnetaan tänä päivänä yhä paremmin. Riskirakenteella tarkoitetaan rakennusratkaisua, joka aikanaan oli hyväksytty ja yleisesti käytetty, mutta nykyisen tietämyksen valossa on todettu kosteus- ja homevaurioille altistavaksi. Rakennustapa ei välttämättä aiheuta heti ongelmia, mutta vuosien kuluessa se voi johtaa kalliisiin korjaustarpeisiin, sisäilmaongelmiin ja jopa oikeudellisiin riitoihin.

Hometalkoiden aineiston mukaan tyypillisiä riskirakenteita ovat muun muassa valesokkeli, puukoolatut lattiat, tasakatot ja tiiliverhoillut ulkoseinät, joissa ei ole asianmukaista tuuletusta. Nämä rakenteet ovat syntyneet aikansa rakennustekniikan ja määräysten mukaisina, mutta myöhemmin on havaittu, että ne eivät kestä pitkäaikaista kosteusrasitusta.

1950-luvun riskirakenteet

1950-luvulla rakennetuissa taloissa riskit liittyvät erityisesti kellaritiloihin ja yläpohjiin. Kellarin seinien eristeeksi lisätty puulastu-sementtilevy, niin sanottu tojalevy, homehtui herkästi. Myös kellarin seiniin myöhemmin lisätyt sisäpuoliset eristeet olivat alttiita vaurioille.

Lisäksi yläpohjien tuuletus saatettiin tukkia julkisivuremonttien ja lisäeristysten yhteydessä. Ylä- ja alapohjiin jäi usein myös orgaanista ainesta, kuten laudanpätkiä, sanomalehtiä tai vaatteita, jotka tarjosivat otollisen kasvualustan mikrobeille.

1960-luvun riskirakenteet

1960-luvulla yleistyivät matalalle perustetut maanvaraiset alapohjat, jotka altistivat lattiarakenteet kosteudelle. Yksi merkittävimmistä ongelmista oli valesokkelirakenne, jossa ulospäin näkyy betoninen sokkeli, mutta todellisuudessa lattia alkaa maan tasalta. Tämä johti siihen, että seinärungon alaosat joutuivat kosketuksiin kosteuden kanssa.

Myös sokkeleiden ja anturoiden muottilautoja jätettiin usein paikoilleen, mikä lisäsi lahon riskiä. Puurakenteisia väliseiniä rakennettiin suoraan eristämättömän betonilaatan päälle, ja puukoolatut lattiat kärsivät kosteudesta betonin ja eristeen välissä. Ulkoseinien ja yläpohjien tuuletus oli usein riittämätön, mikä kiihdytti vaurioitumista.

1970-luvun riskirakenteet

1970-luku jatkoi monia 1960-luvun riskirakenteita, mutta lisäksi syntyi uusia ongelmia. Tasakatto nousi suosioon, mutta sen huollon laiminlyönti teki siitä kosteusvaurioriskin.

Tiiliverhoillut ulkoseinät osoittautuivat ongelmallisiksi silloin, kun tuuletusrako puuttui tai sen toiminta estyi laastipurseiden vuoksi. Näin kosteus jäi muurausten väliin ja aiheutti vaurioita. Myös valesokkelit, puukoolatut lattiat ja matalat alapohjat olivat edelleen yleisiä ja riskialttiita.

1980-luvun riskirakenteet

1980-luvulla toistuivat pitkälti samat ongelmat kuin aiemmilla vuosikymmenillä. Valesokkelit, matalat alapohjat ja puukoolatut lattiat altistuivat kosteudelle. Lisäksi 1980-luvulla yleistyivät kattoikkunat, jotka osoittautuivat vuotoriskeiksi.

Tiiliverhoillut ulkoseinät kärsivät edelleen puutteellisesta tuuletuksesta. Tämä aikakausi loi paljon sellaisia taloja, jotka nykyään vaativat mittavia korjaustoimenpiteitä.

1990-luvun riskirakenteet

1990-luvun ongelmat liittyivät erityisesti märkätiloihin ja vesikattoihin. Vedeneristykset olivat usein puutteellisia ennen vuotta 1999, jolloin nykyiset määräykset tulivat voimaan. Tämä johti lukuisiin kylpyhuoneiden ja saunojen kosteusvaurioihin.

Lisäksi kattojiirien vuodot ja aluskatteen virheelliset asennukset olivat yleisiä. Parvekkeet aiheuttivat usein vuotovaurioita, jotka ulottuivat seinä- ja lattiarakenteisiin.

2000-luvun riskirakenteet

2000-luvulla riskit liittyvät enemmän rakentamisen laatuun ja huolimattomuuksiin. Höyrynsulkumuovien virheet, aluskate- ja vesieristysasennusten puutteet sekä parvekkeiden vuotoriskit ovat tyypillisiä.

Vaikka uudemmissa rakennuksissa on käytetty parempia materiaaleja, virheellinen toteutus on edelleen aiheuttanut laajoja kosteusvaurioita.

Kaikille vuosikymmenille yhteiset riskit

Rakennusajankohdasta riippumatta on olemassa useita rakenteita ja käytäntöjä, jotka altistavat kosteusvaurioille:

• Ryömintätilojen puutteellinen tuuletus ja sinne jätetty orgaaninen materiaali.
• Salaojien puuttuminen tai käyttöiän päättyminen.
• Sadevesijärjestelmien virheet ja pihan väärät kallistukset, jotka ohjaavat vettä rakennusta kohti.

Miksi riskirakenteet on tärkeä tunnistaa?

Riskirakenteet eivät tarkoita sitä, että jokainen kyseisen aikakauden talo olisi välttämättä vaurioitunut. Ne kuitenkin lisäävät merkittävästi kosteusvaurion todennäköisyyttä. Kun riskirakenne tiedostetaan, sen kunto voidaan selvittää kuntotarkastuksella ja rakenneavauksilla.

Hometalkoiden oppaiden mukaan riskirakenteiden tunnistaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta kosteusvaurioiden korjaus voidaan kohdentaa oikein ja ennen kuin ongelmat laajenevat. Tämä säästää sekä rahaa että terveyttä.

Yhteenveto

Riskirakenteet ovat osa suomalaista rakennushistoriaa. Monet aikanaan hyväksytyt ratkaisut ovat osoittautuneet ongelmallisiksi ja johtaneet kosteus- ja homevaurioihin. Valesokkeli, puukoolattu lattia, tasakatto ja puutteellisesti tuulettuvat seinärakenteet ovat esimerkkejä rakenteista, jotka voivat aiheuttaa kalliita ja hankalia korjauksia.

Riskirakenteiden tunnistaminen ja tutkiminen on välttämätöntä erityisesti asuntokaupan ja remonttien yhteydessä. Oikeilla tutkimuksilla ja korjauksilla voidaan välttää vakavia vahinkoja ja varmistaa terveellinen asuminen.