Homekoira nuuhkii, ohjaaja raportoi

Homekoira on verraton apukeino mikrobivaurioiden paikallistamisessa. Koiraa käytettäessä ei tarvitse vielä avata rakenteita.

Koiran hajuaisti on ylivertainen verrattuna ihmiseen. Koiralla on yli 200 miljoonaa hajureseptoria, kun vastaavasti ihmisellä niitä on vain 5 miljoonaa. Lisäksi koiran aivoista suurin osa käsittelee hajuja.

Koiria voidaan kouluttaa useisiin käyttötarkoituksiin. Tullit käyttävät huumausaineita tunnistavia koiria. Koira voidaankiin opettaa tunnistamaan lähes mitä tahansa. Hypokoira on koulutettu ilmaisemaan diabeetikon verensokerin vaihtelut. Rahakoira vainuaa setelit, ruumiskoira ruumit.

Homekoirankin käyttö perustuu koiran hyvään hajuaistiin ja siihen, että koira on koulutettu ilmaisemaan kosteusvauriomikrobit eri rakennusmateriaaleista. Homekoira tunnistaa sädesienen ja noin parikymmentä yleisintä rakennusten kosteusvaurioihin liittyvää homelajia.

Tyypillisesti kosteusvauriomikrobeja ilmenee luonnostaan lattia- tai suihkukaivoissa. Homekoiran merkkaukset näihin kohtiin ovat tavanomaisia eivätkä osoita sellaisenaan talon homevaurioituneen. Myös takkapuissa on usein luonnostaan eri mikrobeja, joten ne on hyvä poistaa huonetiloista ennen tutkimusta.

Homekoira kannattaa tilata kartoittamaan asunto esimerkiksi silloin, kun asukkaat oireilevat tai asuinrakennuksessa on hajua, joka tarttuu mm. vaatteisiin. Asunnon kunto on hyvä tarkistaa myös osto-, myynti- ja remonttitilanteessa.

Ennen kuin rakenteita ryhdytään umpimähkään avaamaan, kohde kannattaa kartoittaa ensimmäiseksi homekoiran kanssa, sillä koira paikantaa kosteusvauriomikrobien sijainnin tarkasti pintoja rikkomatta.Homekoira voi paikallistaa vaurion lattiasta, seinästä tai jopa katosta, jos vain pääsee tarpeeksi lähelle kasvustoa.

Homekoira suorittaa kiinteistön hometutkimuksen nopeasti. Esimerkiksi 150 neliömetrin kokoiseen huoneistoon aikaa voi mennä vain 15 minuuttia.Varsin usein homekoiratutkimukseen osallistuu kaksi koiraa.

Tarkkakuonoinen homekoira haistaa myös kuivuneen homevaurion, jota perinteisessä hometutkimuksessa käytettävät laitteet eivät havaitse.

Homekoira tarvitsee kouluttajan ja tulosten tulkitsijan

Homekoiran aistimat havainnot kohteessa ovat vain yksi osa kokonaisuutta. Homekoiran merkkaukset kirjataan raporttiin.

Hyvä homekoiraraportti sisältää rakennuksen pohjakuvat, joihin on merkitty koirien tekemät merkkaukset. Homekoiraa tilatessa olisikin hyvä kaivaa esille rakennuksen pohjapiirrustukset kustakin asuinkerroksesta erikseen ja luovuttaa ne viimeistään tutkimustilaisuudessa homekoiran ohjaajalle.

Koiran merkkaamista kohdista on syytä ottaa raporttiin valokuvat ja kirjoittaa kuvatekstiin mihin kohtaan merkkaus on tehty. Onko merkkaus tehty esim. seinän alaosaan vai onko merkkauskohde mahdollisesti ylempänä? Lisäksi on syytä mainita, jos merkkaus on tehty esimerkiksi pistorasian, läpivientien tai putkistojen kohdalle.

Koiran tunnistamat homeet ja sädesienet voivat kulkeutua kauempaakin merkkauskohteeseen ilmavuotojen mukana. Raporttiin on kirjattava myös raporttiin luotettavuutta heikentevät epävarmuustekijät.

Homekoiratutkimus ei yksinään riitä

Kiinteistökauppariidassa homekoiratutkimus ei yksinään riitä näytöksi siitä, että rakennus on home- tai kosteusvaurioitunut. Homekoiraraportti kuitenkin yleensä nimetään myös todisteeksi.

Homekoirien jälkeen seuraava vaihe tutkimuksissa on yleensä rakennetutkimukset. Rakennetutkimusten avulla voidaan selvittää mm. vaurion laajuus, vaurion aiheuttaja sekä mitä mikrobeja vauriossa kasvaa.

Esimerkiksi sisäilmatutkimuksia voidaan tehdä homekoiran tavoin rakenteita rikkomatta.

Etsitkö homekoiraa? Suomen Homekoirayhdistys ry:n jäsenet ovat alalla toimivia yrittäjiä, jotka ovat käyneet homekoiraohjaajakoulutuksen tai pätevöityneet vastaavalla tavalla.